Kaksin kotona / På tumanhand

Avomies on ollut koko viikon yhdistetyllä työmatkalla ja moottoripyörälomalla. Olemme siis olleet pojan kanssa kaksistaan. Kuvittelin, että aika tulisi pitkäksi, ja että päivät tuntuisivat aivan mahdottoman pitkiltä. Oikealla asenteella kaikki menee kuitenkin hyvin, ja itse asiassa meillä on ollut pojan kanssa todella mukavaa. Olen keskittynyt häneen täysillä, ja huomannut miten paljon hän jo ymmärtää, ja pitää siitä, että selitän hänelle asioista. Olemme olleet ulkona, piknikillä ystävien seurassa, leikkipuistossa, mummin luona ja olemme leiponeet pullaa ja leipää. Isää pojalla on ollut kova ikävä, ensimmäisinä päivinä isää odotettiin iltapäivisin kotiin. Nyt tuntuu kuitenkin hieman pahalta, ettei hän enää odota. Poika ei ole ollut aivan täysin oma itsensä, mutta se johtunee myöskin hyttysenpistosta umpeen paisuneesta silmästä. Onneksi silmä on jo paranemaan päin. Kameraa on lähes mahdoton saada osumaan vajaa kaksivuotiaseen taaperoon, mutta tänään hän viihtyi rauhassa kun sai tonkia äidin kankaita kangaslaatikossa. Ilmeisesti äidin harrastus on tarttunut poikaankin.

Pappan i huset har varit på en kombinerad arbetsresa/motorcykelsemester hela veckan och vi har varit på tumanhand med sonen. Jag trodde att vi skulle få tråkigt och att dagarna skulle kännas fruktansvärt långa. I själva verket har vi haft det riktigt trevligt. Vi har varit ute, på picknick med våra vänner, i lekparken, hos mormor och vi har bakat bullar och bröd. Sonen har saknat pappa väldigt mycket, de första dagarna trodde han att pappa skulle komma hem på eftermiddagen. Egentligen känns det hemskt att han nu slutat vänta. Sonen har inte riktigt varit sig själv men jag tror att det också har att göra med hans öga som svällde igen totalt efter ett myggbett i ögonvrån. Ögat är dock på bättringsvägen. Det är svårt att ”träffa” en snart tvååring med kameran, oftast blir det bara ett suddigt streck, men idag satt han stilla då han fick gräva i mammas tyglåda och själv sitta i den. Tydligen har mammas hobby smittat av sig på sonen också.

Perhe / Familjen

Avomiehen nuorempi poika esitteli eilen koulussa tehtyjä piirustuksia. Yhtenä tehtävänä oli ollut piirtää oma perhe. Elämme uusioperheessä, eli meidän talossa asustelevat avomiehen poikien näkökulmasta heidän lisäkseen velipuoli (minun ja avomieheni poika), heidän isänsä sekä minä (äitipuoli). Piirustuksessa esiintyvät isä, jolla on tietokoneet aina mielessä, piirtäjä itse ja vieressä isoveli, pikkuveli vaipassa, äiti silmälaseissa sekä minä oikealla muita pienempänä varoitus-kyltin vieressä. Tulkinta nauratti meitä kovasti, mutta olen todella otettu että olen päässyt mukaan kuvaan.

Sambons yngre son visade teckningar han gjort i skolan i går kväll. En uppgift hade bestått av att rita familjen. Vi är en ombildad familj och i vårt hus bor ur min sambos pojkars perspektiv, förutom de själva, en halvbror (min och sambons son), deras pappa samt jag (styvmamma). På teckningen presenteras tecknaren själv samt hans storebror, pappa som alltid tänker på datorer, lillebror i blöja, mamma i glasögon. Själv står jag längst till höger, jag är mindre än de andra och står bredvid en varningsskylt. Vi skrattade gott åt teckningen, men jag blev nästan rörd över att jag också är med på bilden.

Alive

Elossa ollaan, vaikka blogi on viime aikoina jäänyt päivittämättä. Pääsiäistä vietettiin koko perhe miehen lapset mukaan lukien vatsataudissa ja toipumiseen meni yllättävän kauan. Eilen saavuin kotiin Turusta ystäväni luota. Sain viettää mukavan viikonlopun mitä mukavimmassa seurassa, käydä elokuvissa, kaljalla, Ikeassa ja kirpparilla. Varsinainen kotiäidin luksusviikonloppu. Uusia kankaita on vino pino, suurin osa tällä hetkellä ulkona kuivumassa joten esittely seuraa myöhemmin. Poikaa ujostutti kamalasti kun saavuin eilen illalla kotiin. Hymyili ja käänsi päätään pois kun otin syliin ja juttelin. Sängystä kuului myöhemmin höpinää; mammamamma, pappapaaa, mammaaa, pappapappaa. Ilmeisesti poika totesi molempien vanhempien olevan kotona.

Jag är vid liv trots att jag inte uppdaterat min blogg på länge. Påsken firades med magsjuka, var och en i tur och ordning. Det tog förvånansvärt länge att återhämta sig och jag kände mig som vanligt först mot slutet av förra veckan. Igår kom jag hem från Åbo där jag spenderade helgen med min barndomsvän. En riktig lyxhelg för en hemmamamma med trevligt sällskap, bio, öl, Ikea och loppis. Ute på gården torkar en hög med nya/nygamla tyger som jag presenterar senare. Igår kväll då jag kom hem var sonen lite blyg för mig. Tittade bort och flinade då jag tog upp honom i famnen. Senare hörde jag ”mammamamma, pappapaa, mammaaa, pappapappa” från sängen. Tydligen konstaterade han att båda föräldrarna var hemma igen.

Viimeistä kertaa / För sista gången

On viimeinen ilta tässä asunnossa. Olin viimeistä kertaa suihkussa aivan liian ahtaassa kylpyhuoneessamme ja söimme tänään viimeistä kertaa keittiössämme. Ajattelin aikaisemmin, että kaikki tuntuisi tänä iltana kovin haikealta, mutta näin ei nyt kuitenkaan ole. Talomme on niin ihana, etten malttaisi odottaa huomista, ja sitä että pääsemme sinne luomaan uutta kotia. Olen viettänyt tässä asunnossa elämäni onnellisinta aikaa. Tämä on poikani ensimmäinen koti, mutta nyt tajuan että tämä oli vain välipysäkki. Huomeniltana istun olohuoneen uudella sohvalla viinilasi kädessä avomiehen vierellä ja pönttöuunissa palaa tuli. Näkemisiin!

Det är sista kvällen i vår lägenhet. Jag duschade nyss i vårt alldeles för trånga badrum och vi åt middag i köket för sista gången. Tidigare trodde jag att denna kväll skulle kännas vemodig men så är det inte. Vårt hus är så underbart och jag kan knappt vänta på att få skapa ett nytt hem där. I denna lägenhet har jag spenderat den lyckligaste tiden i mitt liv. Den är min sons första hem men nu förstår jag att detta endast var en mellanlandning. I morgon kväll sitter jag i vår nya soffa i vårt nya vardagsrum, med ett vinglas i handen bredvid sambon och i spisen sprakar en brasa. Vi hörs!

Piknikillä

Olimme tänään ystäväni ja hänen poikansa kanssa piknikillä tapaamassa muita mammapappa.comilaisia aivan ihanassa paikassa, aikoinaan meijerinä toimineen taidepaja Malaktan pihassa. Paikka oli ihana ja inspiroiva – ei ihme että kotiin tullessamme teki heti mieli istua ompelukoneen eteen. Oli tosi mukavaa ja tapasin monia tuttuja. Poika nautti ilmeisesti yhtä paljon kuin äitinsä, kontti ympäriinsä, yritti syödä voikukkia ja sammui kotimatkalla hiekkalapio kädessä.

Talohaaveita

Leikkelin äsken Gyntherin kirjan kaavojen perusteella retrotakin osia olohuoneen lattialla. Jälleen kerran kaipasin isompaan tilaan. Omaan taloon. Ompeleminen olisi varmasti enemmän inspiroivaa ellei ompelemista tarvitsisi tehdä keittiön pöydän ääressä. Jos ompelukone voisi aina olla esillä jossain erillisessä työhuoneessa, jossa voisi ommella häiritsemättä nukkuvia lapsia.

Olen onnellinen täälläkin. Asuntomme on joka tapauksessa melko tilava, valoisa ja viihtyisä. En ole kuitenkaan mikään kerrostaloihminen. Haluan mennä ulos pihalle paljain jaloin nurmikolle. Juoda aamukahvin rappusilla.

Viime syksynä kävimme katsomassa erästä taloa. Se tuntui heti meidän kodilta. Se on edelleen myynnissä mutta hintapyyntö ei ole kohdallaan. Taas tänään kävimme katsomassa erästä taloa, ja tulimme jälleen kerran siihen tulokseen, että ensimmäistä kertaa viime syksynä näkemämme talo on parempi. Se on ollut parempi kuin kaikki muut katsastamamme talot. Näin itseni keittiössä kokkaamassa. Näin poikamme alakerran pikkuhuoneessa, miehen pojat yläkerran huoneissa, itseni ja mieheni olohuoneessa isolla sohvalla ja ystävämme ruokasalissa ison pöydän ympärillä ja puutarhajuhlissa ulkona.

Ostamiskynnys tuntuu kuitenkin korkealta. Pelottaa. Teemmekö oikean päätöksen? Mitä jos talo onkin aivan mätä tai mitä jos se ei tunnukaan kodilta? Jäämme taas miettimään. Ehkä parempi talo tulee vielä vastaan.

Metsässä

Metsäretki sujui hyvin. Poika oli tyytyväinen Patapumissa, josta oli hyvä tarkkailla ympäristöä. Kahvitauon pidimme lammen rannassa isolla sammalen peittämällä kivellä. Poika repi sammalta ja multaa tuholaisilme päällä. Ehti jo tukkia sitä suuhunsakin, pitäähän ensimmäisestä metsäretkestä ottaa kaikki irti. Kotimatkalla pikkuinen sammui kantoreppuun, oli ilmeisesti rankka reissu.

Patapum-kantoreppu oli siis ehdottomasti hyvä ostos. Ei painanut olkapäitä kun painopiste sijoittuu lantiolle. Käyttöä löytyy varmasti jatkossakin ja metsäretkiä teemme ehdottomasti kesän aikana lisää.

Pallomaha

Mieheni osaa valokuvata. Olen onnekas – meidän lasta ei tarvitse viedä valokuvaajalle. Itse en osaa valokuvata. Toivon, että minulla olisi joskus enemmän aikaa opetella. Olen kiinnostunut valokuvauksesta, mutta jotenkin en ole päässyt innostumaan siitä vielä. Ehkä ajan puutteessa. Tai siksi, että olen laiska.

Tältä näytin viime keväänä. Vaikka kuva esittääkin itseäni, se on yksi lempparikuvistani. Miehen ottama siis.

Mahatauti

Minuun iski mahatauti. Olen jo parantumaan päin, mutta väsyttää kamalasti, ja tänään söin ensimmäistä kertaa puoleentoista päivään. Painoa on lähtenyt 3 kiloa, varmaankin nestettä mutta kuitenkin.

Mies hoiti poikaa eilen, en imettänyt enkä edes koskenut poikaan koko päivänä. Tuntui hirveältä, mutta vielä kamalampaa olisi tartuttaa tauti pikkuiseen. Onneksi pojalle kelpaa Tuttelikin, vaikkei ole sitä juuri koskaan saanutkaan. Hyvin pärjäsivät isänsä kanssa, kävivät isän työpaikallakin lounaalla, jossa taas kaikki olivat ihmetelleet pojan silmien väriä. Tänä aamuna mies totesi niiden olevan antiikinvihreät. Kuulostaa kauniilta.

En ehtinyt edes siivota pääsiäiseksi. Rairuohon muistin laittaa kasvamaan vasta keskiviikkoiltana, ja eilen en pahemmin jaksanut kastella. Eihän se maailmaa kaada, vaikka pääsiäisvalmistelut jäivätkin tekemättä. Luulen, että huomenna jaksaa jo paremmin. Tänään vointi on ihan ok, mutta väsyttää kamalasti. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Utopia

Olemme jo jonkin aikaa seuranneet myynnissä olevia taloja. Meidän näköistämme unelmataloa, jossa olisi kiva piha, joka sijaitsisi tarpeeksi lähellä avomieheni lasten koulua, olisi hyväkuntoinen eikä liian kallis. Tarjontaa seuratessa nuo kriteerit ovat alkaneet tuntua enemmän ja enemmän utopialta. Olemme käyneet katsomassa yli kymmentä taloa, joista yksi on ollut meidän näköisemme. Kyseiseen taloon liittyi kuitenkin liikaa riskejä. En ole vieläkään päässyt sen yli ettei kyseisestä talosta tullutkaan kotiamme.

Meillä ei ole mitään remontointia vastaan – päinvastoin, se olisi meistä molemmista hauskaakin. Kunhan tekemistä ei olisi liikaa. Haluan persoonallisen kodin, en mitään ”avain käteen” -tusinaratkaisuja, kukallisia boordeja tai persikanvärisiä tapetteja. En halua sinistä kylpyhuonetta enkä kuviollisia kaakeleita keittiöön.

Huomenna on taas näyttö. Vaikuttaa kivalta, muuta en uskalla ajatella. Olemme ajaneet sen ohi muutamaan otteeseen ja pidämme siitä. Ainakin vielä. Sisätiloista en tiedä muuta kuin sen, että siellä on vihreä rumankaunis kakluuni.